Kaivauskohteena oli Pietarsaaren keskustassa sijaitseva Lassfolkin kortteli. Nimensä kortteli on saanut tontilla 1900-luvulla toimineesta pitsitehtaasta ja sen omistajasta.
Pietarsaaren kaupunki on perustettu vuonna 1652, ja se on nuorin Pohjanmaan ennen isoavihaa perustetuista kaupungeista. Vanhin kaupunkialuetta kuvaava kartta, jonka on laatinut Johan Persson Gädda, on vuodelta 1693. Kartassa on kuvattu kaupunkialueen rajat ja lähiympäristö.
Vanhimmat tiedot ajalta ennen kaupungin perustamista kertovat Pedersören satamassa sijainneesta kauppapaikasta. Satama on siirretty kaupungin perustamisvaiheessa 1600-luvun puolivälin tienoilla Kittholmeniin, jonka liepeillä toimi hollantilaisten Momman veljesten laivanveistämö vuosina 1666–1672. Uusi kaupunki sijaitsi sataman ja kirkon läheisyydessä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Tulevalla vuosisadalla harmina oli vain tulva-alue, joka rämeisyydellään ja upottavuudellaan haittasi rakennustoimintaa
Ensimmäisen kartan kaupungin kortteleista on laatinut Jacob Johan Wikar vuonna 1735. Kartassa on kuvattu myös tulliaidan rajaama alue. Isonvihan (1713–1721) jälkeen kaupunki oli venäläisten toimesta poltettu, lukuun ottamatta joitakin porvarien taloja. Tuolloin kaupungin asemakaavaa ei muutettu, vaan se rakennettiin uudelleen entisen mukaan. 1700-luvun lopulla kaupunki laajeni vanhan kaupunkialueen ulkopuolelle.
Kuva 1. Löfdahlin vuoden 1760 kartta asemoituna Pietarsaaren nykyiselle asemakaavalle. Lähde: MV/RHO. Mökkönen 2002. Liite 3.2.
Vuonna 1835 tulipalo tuhosi kaupungin varakkaan ja vanhimman osan, Etelänummen. Samana vuonna Anders Berger laati asemakaavaluonnoksen, jossa kaupungin eteläosan korttelit tehtiin aiempaa suuremmiksi.
Museoviraston inventoinnissa nykyisen Pietarsaaren kartalle asemoidut vanhat kartat ja vuoden 1783 kartta ovat tärkeitä tietolähteitä. Niiden ja kirjoitetun historian avulla lähes kaikkien tonttien omistajat voidaan selvittää isoavihaa edeltävältä ajalta aina 1900-luvun alkuun saakka.
Kuva 2. Vuoden 1783 kartta, jossa näkyvät tonttinumerot. Kuva: Pietarsaaren kaupunginmuseo. Kuvaus: J.-O. Hedman.